Kertakäyttömuovi- eli SUP-direktiivillä (SUP=single-use plastic) tarkoitetaan tiettyjen muovituotteiden ympäristövaikutusten vähentämistä koskevaa direktiiviä (2019/904/EU). Vaikka yleisesti puhutaan kertakäyttömuovidirektiivistä, niin direktiivi kattaa myös muita kuin kertakäyttöisiä tuotteita. SUP-direktiivin tarkoituksena on edistää kiertotaloutta ja samalla vähentää muovijätteen päätymistä ympäristöön, erityisesti meriympäristöön ja merenrannoille.

SUP-direktiivin soveltamisala kattaa:

• tietyt kertakäyttömuovituotteet
• kaikki oxo-hajoavasta muovista valmistetut muovituotteet
• kaikki muovia sisältävät kalastusvälineet.

SUP-direktiivi sisältää tuoteryhmästä riippuen erilaisia toimia, kuten tuotekieltoja, tuotteiden merkintävaatimuksia ja laajennettua tuottajavastuuta sekä kuluttajavalistusvelvoitteita. Laajennettu tuottajavastuu koskee tiettyjä kertakäyttömuovituotteita sekä muovia sisältäviä kalastusvälineitä.

SUP-direktiivissä ei ole määritelty vähimmäisrajaa muovin määrälle tuotteessa. Siten direktiivin soveltamisalaan kuuluvat kaikki edellä mainitut muovia sisältävät tuotteet, vaikka niissä olisi vain pieni määrä muovia.

SUP-direktiivi on pantu Suomessa täytäntöön jätelailla sekä sen nojalla annetuilla tuoteryhmäkohtaisilla asetuksilla.

SUP-direktiivin mukainen tuottajavastuu koskee seuraavien tuotteiden ammattimaisesti markkinoille saattavia tai etäkaupalla suoraan käyttäjille myyviä tuottajia:

• tietyt kertakäyttöiset, syömävalmiit elintarvikepakkaukset (yhden annoksen pakkaukset, joustavat pakkaukset ja kääreet, juomapakkaukset) sekä kevyet muovikassit;
• loppukäyttäjälle tyhjänä myytävät juomamukit sekä niiden korkit ja kannet;
• henkilökohtaiseen hygieniaan ja kuluttajakäyttöön tarkoitetut kosteuspyyhkeet;
• kuluttajakäyttöön tarkoitetut ilmapallot;
• suodattimelliset tupakkatuotteet ja tupakansuodattimet ja
• muovia sisältävät kalastusvälineet.

Tuotteen tuottajana pidetään tuotteen valmistajaa ja maahantuojaa sekä etämyyjää.

Jätelaissa muovilla tarkoitetaan materiaalia, joka koostuu REACH-asetuksessa määritellystä polymeeristä, johon on saatettu lisätä lisäaineita tai muita aineita ja joka soveltuu lopputuotteiden päärakenneosaksi.  Muovin määritelmä ei kuitenkaan koske luonnonpolymeerejä, joita ei ole kemiallisesti muunnettu.

Muovin määritelmä ei koske myöskään maaleja, musteita eikä liimoja. Tällöin esimerkiksi muusta materiaalista kuin muovista valmistettua maalipintaista/maalattua kalastusvälinettä ei katsottaisi muovia sisältäväksi kalastusvälineeksi, jos se ei muutoin sisällä muovisia osia.

Jätelaissa kertakäyttöisellä muovituotteella tarkoitetaan tuotetta, joka on tehty kokonaan tai osittain muovista ja jota ei ole suunniteltu tai saatettu markkinoille kestämään elinkaarensa aikana useita käyttökertoja siten, että se palautettaisiin tuottajalle täytettäväksi tai sitä käytettäisiin uudelleen alkuperäiseen tarkoitukseen.

SUP-direktiivin alaan kuuluvat muovia sisältävät kalastusvälineet eivät ole kertakäyttöisiä, joten kertakäyttöisen muovituotteen määritelmä ei koske kalastusvälineitä.

Jätelain kalastusvälineen määritelmän mukaan kalastusvälineellä tarkoitetaan esinettä tai laitteen osaa, jota käytetään kalastuksessa tai vesiviljelyssä elollisten luonnonvarojen pyyntiin tai kasvattamiseen tai joka kelluu veden pinnalla ja jolla pyritään houkuttelemaan ja pyytämään tai kasvattamaan vesien elollisia luonnonvaroja.

Kalastusvälineen määritelmästä ovat suljettu pois kalastusvälineeseen kuuluvat sähkö- ja elektroniikkalaitteet.

Kalastusvälinejätteellä tarkoitetaan kalastusvälinettä tai sen osaa, joka on jätelain 5 §:ssä tarkoitettua jätettä. Kalastusvälinejätettä ovat näin ollen myös esimerkiksi kadonneet ja hylätyt kalastusvälineet.  

Tuottajavastuu koskee muovia sisältävien kalastusvälineiden tuottajia (valmistajia, maahantuojia ja etämyyjiä).

Jätelain mukaan tupakkatuotteella tarkoitetaan tupakkalain (549/2016) 2 §:n 1 kohdassa tarkoitettua tupakkatuotetta. Tupakkalainsäädännössä tupakkatuotteella tarkoitetaan kulutukseen sopivaa, tupakasta (nicotiana) kokonaan tai osittain koostuvaa tuotetta.

Muovia sisältävät kertakäyttöiset suodattimelliset tupakkatuotteet sekä tupakansuodattimet kuuluvat tuottajavastuunalaisiin SUP-tuotteisiin.

Eri SUP-tuotteiden tuottajille on säädetty erilainen tuottajavastuu riippuen tuoteryhmästä. Tupakkatuotteiden, ilmapallojen ja kosteuspyyhkeiden tuottajille on jätelaissa säädetty niin sanottu siivouskustannusvastuu. Siivouskustannusvastuu toteutuu siten, että tuottajat maksavat kunnille korvauksia näiden toteuttamista tietyistä jätehuolto- ja siivoustoimista kuntien yleisillä alueilla. Ks. lisää otsikoiden ”Mitä tiettyjen kertakäyttöisten muovituotteiden tuottajan siivouskustannusvastuu tarkoittaa?” ja ”Miten SUP-tuotteiden kustannusvastuun tuottajavastuumaksu määräytyy?” alta.

Siivouskustannusvastuu ei koske muovia sisältävien kalastusvälineiden tuottajia, vaan näiden on järjestettävä käytöstä poistettujen tuotteidensa jätehuolto ja vastattava siitä aiheutuneista kustannuksista. Kalastusvälinejätteen vastaanoton järjestämiselle on säädetty erikseen asetuksella tiettyjä vaatimuksia. Ks. lisää otsikoiden ”Mitä kalastusvälineiden tuottajavastuu tarkoittaa?” ja ” Miten kalastusvälineiden tuottajavastuumaksu määräytyy?” alta.

Tupakkatuotteiden, ilmapallojen ja kosteuspyyhkeiden tuottajavastuu perustuu siihen, että tuottajat ovat velvoitettu maksamaan kunnille korvausta SUP-tuotteiden aiheuttaman roskaantumisen ehkäisemisen sekä roskien siivoamisen kustannuksista kuntien yleisillä alueilla. Siivouskustannusvastuun laajuus vaihtelee tuoteryhmäkohtaisesti ja eri tuoteryhmien osalta siivouskustannusvastuun voimaantulo on portaittainen. Lisäksi tupakkatuotteiden tuottajien on korvattava kunnille tupakkajätteelle tarkoitettujen keräysastioiden hankinnasta aiheutuvat kustannukset sekä kunnan järjestämästä tupakkatuotteiden aiheuttaman roskaantumisen ehkäisemiseen liittyvän tiedotuksen ja neuvonnan kustannuksista.

Siivouskustannusvastuu on astunut voimaan tupakkatuotteiden ja SUP-pakkausten osalta jo vuonna 2023 ja ensimmäiset korvaukset näistä maksetaan kunnille vuonna 2024. Kustannusten jakautumisesta eri tuoteryhmien kesken säädetään erillisessä valtioneuvoston asetuksessa. Vuosina 2023–2025 kuntien jätehuolto- ja siivoustoimien kokonaiskustannuksena käytetään valtioneuvoston asetuksen mukaisesti kiinteää euromäärää 4,79 €/asukas. Kustannus roskaantumisen ehkäisemisestä eli jätteen keräyksestä julkisiin keräysjärjestelmiin on 3,09 euroa per asukas ja kustannus maasta roskana kerätyistä jätteistä eli roskien siivoamisesta on 1,70 euroa per asukas. Siirtymäkauden jälkeen kunnat ilmoittavat todelliset aiheutuneet jätehuolto- ja siivouskustannukset ja kunkin SUP-tuoteryhmän osuus kustannuksista määräytyy erikseen asetuksella säädettyjen jako-osuuksien mukaan.

Tupakkatuotteiden tuottajat ovat lisäksi velvollisia korvaamaan kunnille tupakkaroskisten hankinnasta aiheutuneet todelliset kustannukset sekä tupakkatuotteiden ja siitä syntyvän jätteen ehkäisemiseen liittyvästä neuvonnasta todellisten kunnalle aiheutuneiden kustannusten mukaisesti heti vuoden 2023 kustannuksista lukien. Nämä kustannukset eivät sisälly siirtymäajan kiinteään kustannusperusteeseen.

Pirkanmaan ELY-keskus tekee tuottajien kunnille maksettavista tulevista korvauksista päätöksen, jossa eritellään jokaisen tuottajayhteisön ja tuottajan korvaukset tuoteryhmittäin sekä kullekin kunnalle maksettavan korvauksen määrä.

Muovia sisältävien kalastusvälineiden tuottajien tuottajavastuu on ns. perinteistä tuottajavastuuta. Tämä tarkoittaa, että kalastusvälineiden tuottajat vastaavat käytöstä poistettujen tuotteiden jätehuollon järjestämisestä sekä siitä aiheutuvista kustannuksista.

Valtioneuvoston asetuksessa on säädetty kalastusvälinetyypin mukaan erilaiset erilliskeräysverkostovaatimukset. Asetuksen mukaan seisoville pyydyksille ja muille havaspyydyksille on järjestettävä vähintään 150 kiinteän keräyspisteen verkosto, joka voidaan osittain korvata siirrettävillä keräyspisteillä, noutopalveluna tai muulla vastaavalla keräysjärjestelyllä. Vapakalastusvälineille ei ole kiinteää erilliskeräyspistevaatimusta, vaan erilliskeräys voidaan toteuttaa joustavammin ja tarvittaessa kausiluonteisesti. Vesiviljelyvälineille ei myöskään ole kiinteää keräysverkostovaatimusta, vaan se voidaan toteuttaa esimerkiksi yritysten välisenä palveluna.

Näin ollen tiettyjen kertakäyttöisten SUP-tuotteiden tuottajavastuumaksun pääosan muodostaa kunnille maksettava korvaus, jolla katetaan kunnille SUP-tuotteista aiheutuneet julkisten alueiden jätehuolto- ja siivoustoimien kustannukset. Kustannukset kohdistetaan tuoteryhmäkohtaisesti eri SUP-tuotteille asetuksella erikseen säädettyjen jako-osuuksien mukaisesti. Tuottajayhteisöt päättävät SUP-maksujen suuruuden vuosittain. Maksujen kohdentaminen yksittäiselle tuottajalle perustuu tuottajan markkinoille saatettuihin määriin.

Kalastusvälineiden tuottajavastuumaksulla katetaan mm. erilliskeräysverkoston rakentamisvelvoitteesta ja verkoston ylläpidosta sekä muista lakisääteisten tuottajavastuuvelvoitteiden toteuttamisesta aiheutuvat kustannukset. Kalastusvälinetuottajien tuottajavastuumaksu määräytyy sen mukaan, ovatko tuotteet vesiviljelyvälineitä, havastuotteita vai vapakalastukseen liittyviä.

Viranomaiset eivät määrittele tai päätä tuottajavastuumaksujen suuruudesta, vaan niistä päättää tuottajien itse perustama ja ylläpitämä tuottajayhteisö. Laki edellyttää, että tuottajayhteisö on voittoa tavoittelematon ja sen sisällä jäsenille tuleva vastuu on niiden toiminnan laatu ja laajuus huomioon ottaen jaettu tasapuolisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa, että esimerkiksi vain vieheitä tai muita kuin havastuotteita valmistavan tai maahantuovan yrityksen ei tarvitse rahoittaa havastuotteille tarkoitetun keräysverkon kustannuksia.

Kyllä on. Jos kalastaja itse hakee kalastusvälineitä toisesta maasta ja tuo niitä Suomeen, lähtökohtaisesti katsotaan kalastaja tällöin markkinoille saattajaksi ja siten tuottajaksi, edellyttäen että toiminta on ammattimaista. Käytännössä tätä arvioidaan toiminnan arvonlisäverovelvollisuuden kautta. Jos toimija ei ole arvonlisäverovelvollinen, ei toimintaa katsota ammattimaiseksi.